torstai 14. marraskuuta 2013

Pokénun

Viimeviikonloppuna tuli käytyä perjantaina ulkona verryttelemässä tanssitaidottomuutta. Lauantaina vietettiin Halloweenia vielä toistamiseen, mutta eri porukoiden kanssa ja taas tuli tehtyä melkoisia kirppislöytöjä. Käytiin sairaalassa kaveria katsomassa ja eksyttiin käymään minulle kokonaan uudella kirppiksellä joka paljastui varsinaiseksi aarreaitaksi ja sunnuntaina olikin isäinpäivä.

Kai kaikki muistivat onnitella isiään? Itse tyydyin tekemään kortin jota en sitten tietenkään muistanut skannata blogia varten.


keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Halloween

Halloween sai kerrankiin minut kunnolla pukuaskareiden pariin vaikkei mistään cossista ollutkaan kyse. Ihan alun perin tarkoitukseni oli tehdä paperimassasta kalan  pää itselleni mutta se mokoma ei sitten kuivunutkaan ajoissa.

Pukumateriaalijahdissa tuli tehtyä kirppiskierros ja hommattua pukuua varten vanhaa verhoa ja hame joista sitten customoin mekon. Meinasin tehdä puvustani kaksiosaisen mutta kas, hamehan oli juuri sopivan pitkä mekoksikin.

Kirppiskierroksesta Orivedellä en sitten (kas kummaa) selvinnyt tekemättä muitakin löytöjä. Paita 1,5e ja tuollainen pieni pehmeä piruparka tuli viidelläkymmenellä sentillä soluasuntomme ovea koristamaan.

Levyjä taas löytyi pari viikkoa sitten parilla eurolla hyväntekeväisyyskirppikseltä Porista. Ostin kaikki 3 erittäin konemusiikki painotteista levyä  ihan randomilla mutta ihme kyllä kaikki oli aivan kuunneltavia! NGE soundtrack taas oli aivan puhdas nettilöytö.

Esiitelen teille leidi kalan joka nousi Opiston järvestä Halloween yönä ja soluttautui juhlivien opistolaisten joukkoon.

Kalalla oli mahtava halloween. Bileissä soitettiin kaikkea erittäin jännää mitä ihmiset olivat saaneet itse toivoa ja mentiimpä sieltä vielä jatkoillekkin. Sellainen olo jäi, että tuskin maltan odottaa jos koululla vielä järjestetään pikkujoulut tai jotain muuta juhlintaa joskus.


Kauheat sarjislaiset sekä kuvis ja kirjoittaja agentit.

torstai 31. lokakuuta 2013

Haaste

Sheri heitti minulle haasteen.

Haasteen säännöt:


1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Heidän pitää valita 11 bloggaajaa joilla on alle 200 lukijaa.
5. Sinun pitää kertoa kenet olet haastanut.
6. Ei takaisin haastamista.

Omat faktat:

1. Asun opistolla suoraan luokan vieressä missä olemme kaikki päivät.
2. Meillä on mahtava luokka ja linja joten se ei ole todellakaan pahaksi.
3. Katson liikaa piirrettyjä.
4. Pelaan todella vähän mitään vaikka tiedän että olisi älyttömästi kaikkea kivaa pelattavaa mistä pitäisin.
5. Sisälläni asuu pieni hirviö nimeltä alemmuuskompleksi joka aina välillä nostaa päätään ja väittää etten osaa mitään tarpeeksi hyvin ja en tule koskaan saamaan töitä.
6. Mikä unirytmi?
7. Hullut pukuideat jotka syntyvät yleensä keskellä yötä ovat parhaita.
8. Hitaasti mutta varmasti - ellei aika lopu kesken.
9. Kauhu on kivaa.
10. Olen tuoremehuriippuvainen.
11. Kirppikset koituvat vielä joskus kohtalokseni - tavalla tai toisella.

Vastaukset kysymyksiin:

1. Omistamistasi vaatteistasi suosikkisi?
Paha kysymys, mutta varmaankin my little pony-paitani.
2. Hinta vai laatu?
Riippuu, mutta se miltä vaate/tavara näyttää ennen kaikkea vaikka itse materiaali ei olisikaan huippua.
3. Minkä supervoiman tahtoisit?
Ehkä lentokyvyn, eikun sittenkin kyvyn lukea/ymmärtää mitä toisten päässä pyörii. Ja en nyt meinaa sellaista kokoaikaista ajatustenlukua sellaisesta tulisi hulluksi :S
4. Mitä tatuointeja mahdollisesti haluaisit?
Mew-pokemonin jonnekkin olkapään tienoille.
5. Entä lävistyksiä?
En halua muuten mitään, mutta korviin olen haaveillut nätistä korurivistä.
6. Suosikkiherkku?
Jotain suklaista tai rahkaista
7. Mitä laiskottelupäivinä kuuluu tehdä, vai tehdäänkö yhtään mitään?
Eikö laiskottelupäivän idea kärsisi vähän jos tekisi jotain ihmeellistä? Animemaratoonia tai pelaamista voi toki harjoittaa~
8. Seuraavia ostoshankintoja?
Pitäisi ostaa kunnon pakkastakki ja kengät.
9. Paljonko tarvitset valmistautumisaikaa ennen lähtöä?
Riippuen siitä paljonko laittaudun ja olenko suihkun tarpeessa 30min-2h.
10. Lyijykynä vai lyijytäytekynä?
Lyijykynä
11. Kouluaineista ruotsi vai matikka?
Kahdesta pahasta - matikka.

Kysymykseni:

1. Jos haluat jotain pientä hyvää, mihin todennäköisimmin sorrut?
2. Minkä animaation katsoit viimeksi ja koska?
3. Hymyilyttävin biisi jonka tiedät?
4. Minkä mallisessa vaatteessa tunnet olosi kotoisimmaksi?
5. Millaisen asian piirtämisestä nautit eniten?
6. Kehtaatko tanssia?
7. Kahvi, tee vai kaakao?
8. Onko sinulla hiushaaveita?
9. Pidätkö sinätuubapaskasta?
10. Onko koolla väliä?
11. Pitääkö sisustuksesssa olla paljon vai vähän pikkutavaraa?

Haastan:

Anteeksi, olen hyvin laiska joten haastan yksinkertaisesti sinut! Jos siis jaksat etkä ole ihan juuri tälläistä tehnyt.

keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Btw...

...ja nyt se loi toisen erillisen blogin piirrustuksille ja sarjakuville

maanantai 7. lokakuuta 2013

Tracon

Tiedän että melko naurettavaa tehdä tätä postausta vasta nyt mutta täältä pesee kaikesta huolimatta:

Tracon meni ohi aivan uskomattoman nopeasti ja sain kerrankin pukuni valmiiksi niinkuin pitikin. Kamalaa olisi ollutkin jos en sillä olimme Juliuksen kanssa ilmoittautuneet sunnuntain esityskisaan. Viimeisdet viikot ja varsinkin viikonloput ennen conia olivat melkoista menoa suuntaan ja toiseen yhteisten materiaalihankintojen ja harjoitusten kanssa.
Otin pienen varaslähdön coniviikonloppuun ja lähdin Orivedeltä Poriin jo torstaina jolloin oli vielä ompelu osaksi kesken. Koko lopputorstai ja perjantai päivä meinikin sitten puvun saamiseen siihen kuntoon, että kehtasi jättää yöhön/lauantaille ja lähteä vielä harjoittelemaan esitystä varten.

Lauantaina

Tarkoitukseni oli olla ganguro mutta loppujenlopuksi saavuin conpaikalle myöhempään kuin osa porukkaamme ja toiset olivat kiireisinä pystyttämässä pöytää myyntikujalle. Päätin tyytyä vähän helpompaan lookkiin ja jätin hiuslisät ja rusketuksen pois.

Itse coniin sisälle pääsy oli melkoisen mielenkiintoinen operaatio, sillä minulla ei ollut valmiiksi ranneketta koska kisaajat saavat kisapäivän lipun ilmaiseksi. Niinpä sain suurien kassieni kanssa käydä kyselemassa yhdeltä, toiselta ja kolmanneltakin ovelta kisaajien sisäänpääsystä. Kaikki tuntuivat aluksi olevan aivan ulapalla. Pääsin sitten loppujenlopuksi sisään ovelta jonne oli kisaparini ensin minut neuvonut ja jolta minut oli aijemmin käännytetty erikoislippujen ostoteltalle. Loppuhyvin kaikki hyvin, mutta toivon todella, että vänkäreitä informoitaisiin vähän paremmin ohjelmajärjestelyjen kanssa tulevaisuudessa.

Lauantain kokemussaldo noin muuten piti sisällään sen, että kävin katsomassa pukukisaa ja sunnuntain asua piti viimeistellä vielä iltasella. Iltabileisiinkin olisi vielä halunnut lähteä varsinkin viime animeconin meiningin muistaen, muttei sitten jaksanukkaan loppujenlopuksi koska oli puvunviimeistelyä tehtävänä ja seuraavana aamuna krapula ei olisi pahemmin tullut kysymykseen vahingossakaan.

Sunnuntai

Eli päivä jona kokisin cosplayssa kisaamisen ensimmäisen kerran, alkoi maskeerausoperaatio joka piti sisällään liquid latexia ja lähes koko vartalon maalaamisen kalpeaksi. Ikävä kyllä pukukisan tapaaminen oli jo yhdeltätoista ja päätettiin jättää viimeistely vasta coniin ja sitten saatiinkin kuulla, että kuvaus onkin heti saman tien, jesh! Siinä sitten käytiin kiirellä meikkaamassa minua vielä vähän lisää ja riennettiin valokuvattaviksi. Heti kuvauksen jälkeen mentiin vielä viimeistelemään minut ja käytiin pyörimässä vähän aikaa conissa. Kohta olikin hoppu ehtiä syömään ja sen jälkeen taas pesemään osa meikeistä pois esitystä varten.

Backstagella olo oli todella mielenkiintoinen uusi kokemus koska aijemmin se on ollut minulle suuri tuntematon mistä olen aina pukukisoja katsoessani miettinyt, että millaistakohan siellä on ja miten kaikki tavarat tuodaan lavalle ja mistä. Tahdon myös kiittää ihmisiä jotka siellä jännittivät kanssamme. Tunnelma oli hyvä vaikka suuri pelottava tuntematon kohtalo odottikin lavalla ja tietenkin kiitos parilleni että kesti sen meikkirumban mitä minulla oli ja siitä että jännitti minunkin edestäni.

Niin, että mitenkö esitys meni?


(valitettavasti video on todella kaukaa ja nauha ei kuulu parhaalla mahdollisella tavalla, mutta parempaa en ole löytänyt)

Hyvin ja ei niin hyvin. Minulle tuli todella kiire poistuessani lavalta meikkaamaan Julan eli Davidin jäädessä lukemaan Necronomiconia (se kirja). Olimme kyllä harjoituksissa kokeilleet peruukin kastelua ja päälipaidan poisottamista, muttei naaman suttaamista. Olin erittäin onnellinen, että Mia ehti lavalle takaisin kutakuinkin ajallaan ja peruukki tukevasti märkänä päässä - mutta kas juuri se päälipaita minkä kanssa olin eniten harjoitellut unohtuikin sitten päälle. Yleisesti lavalla oli kiire vaikka siihen oltiinkin osattu varautua jo harjoitustenkin pohjalta ja sitten se valaistus! En tiedä mitä tapahtui mutta suurimman osan ajasta se ei tosiaankaan mennyt kuin piti. Meitä oltiin kyllä varoitettu siitä, että kaikkea ei varmastikkaan saataisi toteutettua, mutta itseäni jäi harmittamaan erityisesti esityksen loppu joka jäi todella sekavaksi ja mitä ei hyvin mahdollisesti olisi tapahtunut jos valaistukset olisivat menneet suunnitelman mukaan. Ja lopuksi vielä se tekoveri... Me olimme kokeilleet sitä kerran harjoituksissa ja tiesimme, että se on suttaavaa tavaraa, mutta en olisi uskonut että se jää lattiaan kiinni niin, että sitä pitää siivota vielä lähes koko loppukisan ajan. Jälkeempäin kuulin huhua, että sitä oli vielä mennyt jonkun kanssakisaajan pukuunkin. Syvä anteeksipyyntö tästä! Me hinkkasimme sitä itse vielä katsomostakin. En voi suositella tekoveren käyttöä yhtään kellekkään vaikka se olisikin näyttävää.
Kaikista kommelluksista huolimatta palaute mitä esityksestä saatiin olikin sitten suorastaan yllättävän hyvää. Esityksen rytmityksessä olisi vielä ollut hiomista ja näyttely olisi saanut ehkä olla suurieleisempää, mutta esityksemme poikkesi monesta edukseen juuri juonen ja teeman kanssa + minä onnistuin olemaan ilmeisti kuitenkin pelottava vaikka ulkomuotoni ei muuttunutkaan niin paljoa kuin piti. Palkintosijaa ei tullut, mutta ei siitä pitkällekkään taidettu jäädä. Pitäkää varanne, tätä on päästävä yrittämään uudelleen joskus tulevaisuudessakin. Tosin ei ehkä ihan heti.


<- Tältä näytti juuri conista kotiin orilaan tullut conikävijä.

tiistai 1. lokakuuta 2013

Kirpparkkia ja muita löydöksiä

Varoitus: Luvassa suuri määrä tavaraa siltä ajalta kun olen ollut laiska blogaaja.

Ponikokoelmani näyttää nykyisin tältä.
Ja kuvan oton jälkeen törmäsin yllättäen näihin kirppiksellä <3 Myös helmiä on tullut hamstrattua.
Tälläinen kasa päätyi mukaan kun menin tutkimaan Oriveden kirppistarjontaa.

Cyber shopista löytyi korvaläpät ja unelmameikit sekä Huudosta pehmomöllyköitä. <3
Cyberista löytyivät myös käsilämmikkeet ja syyskyyn viimeinen viikonloppu meni Turussa.
Sieltä löytyi Seppälästä lastenosastolta paita jota olin Porissakin katsellut mutta koot oli loppu.
Turun reissun kruunasi UFF-käynti missä päässäni napsahti lopullisesti. Sovitin enemmän vaatteita kuin koskaan ja ostin kolme, mistä seurauksena nyt onkin sitten Matti mukavasti kukkarossa. Onneksi tätä rahattomuutta ei pitäisi kestää kauaa.

tiistai 17. syyskuuta 2013

Elossa ollaan.

Hola!
Tracon on ohi ja minulla on vihdoin aikaa herättää blogini päivitystauolta. Kuvia ja kerrottavaakin on kerääntynyt melkoisesti. Tosin kärsin edelleen teknistä vaikeuksista ja lainasinkin koulun konetta kuvien muokkaukseen. Eikä minulla ole koneella kuin uusi omituinen elokuvatyökalu jota en ainakaan toistaiseksi ole osannut käyttää. ><; Olisi videotakin teille pistää.

Kaikesta huolimatta aloitan nyt tämän blogini herättelyn meidän pienestä kouluretkestämme Balttanmäelle. Kävimme siis museoaluleella jossa oli vanhoja puutaloja ja mylly, joka oli ainakin minusta aivan upean näköinen sisältä.



tiistai 27. elokuuta 2013

Tiedotus

Minulla olisi vaikka mitä kuvia ja videota laitettavaksi, mutta koulun verkolla ei saa ladata mitään ja minulla ei ole läppärillä movie makeria tai photoshoppia. Toivottavasti en joudu tämän takia hirveän pitkälle päivitystauolle. :B

...ja kyllä olen siis nykyään opiskelemassa ja asun viikot poissa kotoa. Lisää aiheesta jatkossa. :>

perjantai 16. elokuuta 2013

Summerlemonade

Kesä alkaa olla jo lopuillaan ja koulut aluillaan, mutta palaan vielä tämän kesän fiilistelyyn kuvien muodossa.
Kesässäni on monenlaista, aurinkoa, ruskettumista, kavereita, poneja, cosplayta ja shoppailua.
Olen päässyt ensivuodeksi opiskelemaan sarjakuva/videopeli linjalle Tampereen lähimaastoihin, joten pääsen maistelemaan vihdoin itsekseni asumista. Tarkoitus oli alunperin mennä opiskelemaan kasvatustiedettä - no tämäkin käy paremmin kuin hyvin!
Kuvat ovat uimareissulta Yyterin sannoilta ja Klaun syntymäpäiviltä heidän perheensä huvilalta.

sunnuntai 11. elokuuta 2013

Himoshoppaajan työpäivä

Eli esittelemättä jääneitä ale/kirppis/muuten vaan löytöjä näitä kesäkuukausilta.

My Little Pony Friendship is magic-pinnit & -pampulat ja Hello Kitty-kampa H&M lastenosasto.
Pikseliaurinkolasit Pori jazz-kadulta.

Toppi ja kangasta cosplayhyn liittyen~ - Eurokankangas ja H&M
Pow-sukat ja oranssit shortsit - Gina Tricot
Pinkit sukkahousut - Essi löysi ♥

Horror-pipo - H&M
Kynnet ja kynsitarrat - Seppälä
Cupcake-rusetti, pinkki rannenauha, Tepig (pokemon) ja Hello Kitty-kaulakoru - Fiinitori-kirppis 1e♥
Vesipyssy, Hello Kitty-säästölipas ja oranssi rannerengas - Hyllymeri-kirppis
Kumiset oranssivihreät rannerenkaat - Glitter 0e (Altsi osti ♥)


Seinälokerikko 2e
Rannekorut 1e
Lei 0,5e
Halinallemuki 0,5e (♥!)
Kaikki kirppislöytöjä

Lippa - Seppälä 3e
Oranssi huulikiilto - H&M
Kaworu-figuuri - Huuto.net


Vielä yhteispotretti Evangelion-kokoelmastani.