perjantai 26. joulukuuta 2014

All mannequins

Joskus Marraskuun aikaan pääsin kokeilemaan astetta jännempää Photoshoottailua kun valokuvausta opiskeleva kaverini Anni pyysi minua malliksi. Kouluprojektin teemana oli identiteetti ja tokihan innostuin operaatiosta itsekkin. Kaikki tämän päivityksen kuvat ovat satoa shoottauksestamme, tosin olen itse editoinut alemmat kuvat.
Tofu ja Popple kiittää ja kuittaa.

torstai 25. joulukuuta 2014

Winter wonderland

Tiedän, en ole taas päivittänyt hetkeen ja talvi sekä joulu on ehtinyt saapua tällävälin. Elämääni ei kuulu mitään kovin suurta. Koulua, koulua ja nyt vihdoin talviloman alettua pääsin jälleen kotikaupunkiini käymään. Rotat saivat kokea kanssani junalla matkustamisen ja kotiutuivat nopeasti kakkosasuntoonsa. Mainittakoon, että minulla on nykyisin toisinaan silmälasit koska kaukonäköni on huono.
Lumen tulo pakotti minut ostamaan uudet kengät ja pikkubaarin bingo oli eksoottinen kokemus, voitin kummallista tavaraa ja olen iloinen, silla flamingo on söpö.

Joulu

Joulu aloitettiin koulun puolesta kaksin pikkujouluin joista ensimmäisessä oli laivateema, joten tein siitä inspiroituneena "vesimeikin". Vanhempien luona taas oli rauhallinen perhejoulu hyvän ruuan, joulusaunan ja lahjojen kera. Tänäjouluna olen vihdoin liittynyt ihmislajiin nimeltä "älypuhelintyypit". Ehkä olen nyt yhden askeleen verran lähempänä uskottavaa media-alan opiskelijaa? Luurin lisäksi paketeista kuorittiin kosmetiikkaa ja jouluinen söpö villapaita.

Näihin tunnelmiin haluan vielä toivottaa kaikille...

HYVÄÄ MYÖHÄISTÄ JOULUA!