maanantai 8. huhtikuuta 2013

Sweets and graffits

Koska olen ollut hiukan laiska  niin taidatte jälleen saada päivityksen kokonaiselta viikolta kerralla.
Vein tiistaina kirpputorille muovikassillisen verran vaatteita kaverini Ahin kanssa ja kävi ilmi, että henellä oli ylisöpöjä korvakoruja joita ei ollut tullut käytettyä laisinkaan. Sainpa tälläisia siis itselleni keverihintaan ~♥

Uusi villapaita testissä, kaulaan pääsi Hello Kitty-peili jonka ostin aiemmin kipputorilta ja kokeilimpa laittaa hiukan punaa poskiini.
Sen verran lämminta alkaa jo kyllä olemaan, että joudun jättämään tämän villaisen ihanuuden melkein samantien ulkovaatteeksi tai kesähunnigolle.

Tämä alkaa olla jo minulle aika vakio. Haaremihousut ovat ihan ylikäytössä, olisipa useammat~ Löysin myös todella vanhan tukaani-avaimenperäni uudelleen ja sen uusi elämä on nyt korukäytössä ainakin tällä kertaa.

Leggingssit jotka olin joskus aikoja sitten bongannut Kappahlin sivuilta tulivat eteeni itse liikkeen lastenosastolla ja vielä alennuksessa. Pakkohan ne oli ostaa vaikka nyt minulla rupeaa jonkin verran noita kuviollisia leggingssejä olemaan. Ostin myös yhdet limeviherkeltaiset (ei sitten sanaakaan tuon värimääritelmän oikeaoppisuudesta, en tiedä B'D) sukkahousut.

English

This time pictures tell so much more than words so I was almost going to leave this English-part off but well...
As you can maybe guess I've done some shopping again. The super cute ear rings I bought from one dear friend of mine and tights & leggings are sale finds. I had actually fallen in love with those leggings some time ago in store's website so I really got lucky.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti