tiistai 23. huhtikuuta 2013

Kesämökin demonit

Viime viikonloppu oli poikkeuksellisen hiljainen, kun meidän about 6:n hengen kaveriporukastamme on yksi edelleen Italiassa, toinen oli Virossa shoppailemassa, kolmas ei vain sattunut olemaan kaupungissa ja neljännellä on muuten vain ongelmia nukkumisen kanssa tai jotain tärkeää. Lauantaina käytiinkin sitten vanhempien kanssa mökillä kettämässä kahvit ja sorruin Dofus-nimisen nettiroolipelin pauloihin illalla.

Sunnuntain mentiin melko kotoisesti, mutta illalla kävin vielä kaverin tykönä katsomassa DaVinci's Demons-sarjan toisen jakson tuloa TV:stä. Takana on piiitkä yhteinen odotus kyseisen kaverin kanssa ja onhan sitä palkittu. Tähän menessä sarja on ollut juuri niin loistava kuin olin toivonutkin sopivan juustoisine reploineen, häpeämättömän toiminnan ja mielenkiintoiselta vaikuttavan juonen nimeen.
Miksi aina kaikki paritukset mitkä mielessäni pyörivät ovat viha-rakkaussuhteita? ...Voi kyllä, minusta vähän turtuu, että  sorrun siihen tässäkin sarjassa.

Sunday's look

Pinkkiä

Maanantaina käytiin jälleen kirpparilla järjestämässä pöytää, minkä seurauksena käytiin vielä muutenkin kaupungilla. Sorruin sitten ostamaan H&M:stä shortsit, koska olin katsellut noita samaisia jo paljon aiemmin, mutta silloin en tainnut löytää oikeaa kokoa. Kerrankin vielä housut, jotka oikeasti istuvat vyötärö-lantio-akselilla oikein, mikä on harvinaista, koska en ole sieltä muodottomimmasta päästä.

Sokoksessa käydessä päätin ottaa mytös Hello Kitty-limsan makutestiin ja totesin, että edes söpö pullo ei tee tästä litkusta juomisen arvoista. Esassisinta limsaa mitä olen kurkustani alas kaatanut, pleh.
Sorry folks no English this time. I dunno if I even have any non-Finnish readers. ._.; Tell about yourselves, I'd like to know if there is any sense in keeping making my summaries.

4 kommenttia:

  1. muist sit et kesäl tapahtuu tee mökil cabin fever x evil dead

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäisiköhän pelätä? :'D No ei. Kyllä sitä pitää jossain vaiheessa kyllä päästä olemaan cabin feaver.

      Poista