lauantai 23. tammikuuta 2016

Yololoma

Heipä hei, minulla oli kiva vuodenvaihde, miten teillä?
Koulun kautta oli joulun alla varsin mukavasti ohjelmaa.


Joulubileissä oli teemana villi luonto. Rakastan erillaisia teemabileitä, koska niistä saa täydellisen tekosyyn pistää kasvomaalit hyötykäyttöön~ Tällä kertaa olin jonkinlainen viidakon mustapantteri, inspiraatiota meikkiin hain Cats-musikaalista.

Luokan kanssa oli myös yhdet illanistujaiset ja jo loman alettua pääsin käymään opiskelioiden reiveissä! Tapahtumassa oli kuvaaminen harmillisesti kielletty, mutta illan asu tuli sentään kuvattua.
Vaikkei omasta takaa ollut reiviseuraa mukana niin tanssilattialla jaksoi viihtyä ja ulkonäköni taisi saada positiivista palautettakin. Kovasti toivon, että vastaava järjestetään uudestaan. :3

Kurisumasu

Jouluksi lähdin vanhempien luo kotikaupunkiin viettämään joulua ja näkemään ystäviä. Lahjasaaliista oleellisimpana mainittavana lienee, että sain sauvasekoittimen. Nyt sitä pääsee vihdoin kokeilemaan smoothieiden yms mössöjen tekoa ihan itse~

Jouluale ja kirppis shoppailukiertelyä tuli myös harrastettua ja sieltä löytyi vaikka mitä.
Alla muutama:

?2016¿

Vuosi vaihtui kaupungin upeita ilotulituksia katsellen, minkä jälkeen oli vielä viikonloppureissu Turkuun kaverin syntymäpäivien johdosta. Samaan syssyyn käväistiin myös ikeassa ja kaappini sai muutaman mukin lisää, sekä purkin mysleille.

Looks:


Uusi taulu paikallaan. Niin ja on tuo ikkunasta näkyvä maisemakin aika kiva. :'D