perjantai 2. marraskuuta 2012

Viikon lookbookkia ja jotain.

Olen pitkin viikkoa napsinut useaan otteeseen kuvia blogi-innostuksissani, tarkoitukseni on ollut päivittää vähän useammankin kerran, mutta ei kun ei. Ette muuten voi uskoa mitä kaikkea joudun tekemään, että saan pokkarillani edes kohtuullisen näköisiä kuvia, varsinkin talven lähestyessä kun ulkona kuvaaminenkaan ei auta. Photoshop onneksi pelastaa paljon, tärähtäneissäkin kuvissa.
Ollaan suunniteltu kaverin kanssa, että hommattaisiin jossain kohtaa järkkäri puoliksi niin pääsisi tästä tuskasta parempaan jamaan.

Maanantai Keskiviikko Perjantai

Hiukset

Status: liian pitkä otsis, väri lievästi haalistunut.
Menin ja leikkasin hiukseni joskus viime vapun aikaan lyhyiksi ja eipä mennyt kuin muutama kuukausi niin päätin, että haluan pitkät takaisin. No nyt olen pikkuhiljaa saanut todeta, että hiukseni sitten tykkäävätkin kasvaa lähinnä tuolta otsan puolelta ja niska taas ei ole kasvanut kuin silmämääräiset kolme senttiä. Otsatukkani puolestaan näkyy ohessa, eikä siitä nyt ole kuin about 3-viikkoa kun sitä viimeksi leikkelin.

Tälläiset fuchsia versioina haluaisin.
Tälläiset ne ovat.

Shoppailua

Tuli käytyä keskiviikkona vähän kaupungilla ja nämä tarttuivat mukaan. Paita ja korvikset H&M:stä maksoivat yhteensä n. 8e kun paita oli alennuksessa ja sitten ahem, lasten tehtirannekoru Sokoksesta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti