maanantai 5. marraskuuta 2012

Digiexpo

Uhkasin tekeväni reissuraportin ja se uhkaus toteutuu nyt~

Viikonloppuni meni siis Digiexpossa, Halloweenia ei vietetty mutta eipä se pahemmin haitannut. Lähtiessä kävi vielä niinkin mukavasti että onnistuin jättämään matkalaukkuni rautatieasemalle mennessä autoon, no ei se mitään! Onneksi lompakko, kännykkä ja kamera olivat eri laukussa, tosin deudorantin hammasharjan ja yöpaidan puuttuminen kirpaisi vähän. Reissuun lähdettiin sellaisella 4-6 porukalla - epämääräinen luku siksi, että kaikki eivät olleet läsnä koko expoa.

Sellaisia pieniä vastoinkäymisiä lukuunottamatta, kuten matkalaukun unohtaminen, rahavaje (ei koskenut kyllä minua tällä kertaa - ihme) ja asioiden järjestelyongelmat expo oli todella hauska. Yllätyin positiivisesti siitä että minunkin laisen ei niin hardcore gamerin mielenkiinto pysyi hyvin yllä molemmat kaksi päivää. Pelejä oli paljon testattavaksi ja ihan ihan erityisen mahtavia siellä olivat tanssipelit. Kerrankin sai pelata niitä vapaasti ilman että pitää pelätä tömistelyn/äänen häiritsevän kanssa-asukkaita.

Neljän ihmisen roinat samaan lokeroon, hyvin ne mahtui.
Sää tykkäsi olla kauniin sumuinen illalla ja aamulla.


Ja se patja oli ISO ja sinne olisi saanut maksusta mennä hyppäämään, ei menty.
Sälää jaettiin ilmaiseksi <3 Tämmöistä ostin ihan vaan paluumatkaevääksi~

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti