Näytetään tekstit, joissa on tunniste Troll. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Troll. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Green & orange

Yhden viikonlopun vietin kotona, minulle tuli vieraita kylään ja käytiin katsomassa Turmion kätilöitä! Se oli todella nostalgista, sillä kuuntelin kyseistä bändiä yläasteella siellä oli mahtava fiilis ja muutenkin ilta oli mielenkiintoinen kokemus koska olen viimevuosina hiukan vieraantunut metallista vaikka joskus se oli ehdoton ykkösgenreni, Myöskään millään keikoilla olen käynyt suorastaan säälittävän vähän. Ei tule lähdettyä kun coneissa käynti menee muun yli ja kukkaro ei kestä.

Kuun vaihteessa lähdin sitten ensimmäistä kertaa muuton jälkeen käymään vanhemmillani ja näin ystävääni, jonka karvavauvva oli kasvanut melkoisesti. Hän oli myös tehnyt minulle kirppislöytöjä ♥
Lisäksi kävimme vielä yhdessäkin kirppistelemässä ja mukaani löytyi oranssit verhot ja "keksi"-purkki.
Eräs viikonloppu tuli myös käytettyä niin, että kävin sisarpuolen ja tämän tyttären kanssa Ikeaan ja eilen sainkin super huonekalukuljetus & kasaus apua samalta suunnalta ja nyt on kauan himoitsemani valkoinen kallax-hylly paikoillaan seinän vieressä ja uusi sohvapöytä uudella matolla, mistä viimeksi mainittu ei tosin löytynyt ikeasta vaan erään mattoliikkeen loppuunmyynnistä.

keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Spacetroll

Voi ei, taas on viime merkinnästä ehtinyt vierähtää jo vähän turhan kauan. Parempi kuitenkin myöhään kuin milloinkaan, eikö? Koittakaa kestää kanssani. : <

Viime viikkoon mahtui jonkin verran poikkeuksellisen hyvää ja rasvaista ruokaa mistä kiitokseksi vaakakin näytti jossain välissä paria uutta kiloa.

Isosiskopuoleni joka ei ole ikinä kanssani samassa kaupungissa asunut poikkesi keskiviikkona yllätysvisiitille ystävättärensä kanssa ja keitettiin kahvit. Mukava oli häntäkin nähdä pitkästä aikaa ja ehtipä vielä ihmettelemään pääpötköjänikin. Tämän nopean visiitin jälkeen illemmalla sain vielä yhden kappaleen sitä tavanomaisempaa kaveriseuraa ja sain alulle luonnoksen erästä koulutyötäni varten.

Torstaina ei tapahtunut kummempia vaikka oli vapaapäivä.

Perjantaina koulun sijasta mentiin vanhempien kanssa käymään mökillä koska sinne oli kutsuttu nuohari, koulun jätin suosiolla välistä sillä minulla oli maalaus kesken ja päättötyöni siinä tilanteessa, että olisin vain odottanut asiakkaaltani päätöstä millaisen logon he valitsevat.
Päivän lounas tuli syötyä huoltoasemalla, missä oli oikein kunnon rekkamiehenannokset ja sieltä saikin lähestulkoon kieriä mökille takaisin. Mökillä käymisessä mielenkiintoista on se, että siellä on jotain tavaroita mitä en melkein enää edes muistanut omistavani edelleen. Kuvan pallossa oli niin hienon ruma kuva että siitä oli sitten napattava kuva tännekkin koristeeksi.

Jos nyt jotain jäi mietityttämään niin suunnittelen siis eräälle rakennus/metallialan firmalle logoa ja nettisivuja ja koska käyn koulua extravuotta minulla ei ole mitään virallisia tunteja missä olisi läsnäolopakko.

Shoppailua (taas)

Lauantaina käytiin taas kirpparilla ja kaupungilla. Löysin uuden Trollin ♥ Tämä on vähän pienempi kuin kaksi aijemmin hankkimaani. Pelkästään yksi kirpputorilöytö ei taaskaan riittänyt minulle kun Gina tricotista vartaan tuli ääniefektipaita. Vastaavanlaisia printtejä olen jo kauan aikaa ihastellut netistä joten pakko se oli omaan vaatekaappiin saada. Rastat saivat myös kyytiä, sillä kyllästyin jo haalistumisen merkkejä osoittavaan otsatukkaani ja tein hiuksilleni väripesun.


Äidille

Äitienpäivä meni hyvän ravintolounaspöydän kera ja maalaten. Tulos vieressä.

Sain kätevästi kaksi kärpästä samalla iskulla koska tämä tässä oli sekä koulutyöni, horoskooppikirjan kansi sekä orginaali meni skannauksen jälkeen nätisti kehyksiin ja äidille lahjaksi koska teema sopi myös meihin molempiin.
Hups, taisin käydä taas riehumassa ebayssä ja nyt on kaksi pakettia odotuksessa. Ihan pitääkseni teitä jännityksessä taidan kuitenkin jättää sisällöt salaisuudeksi toistaiseksi~