sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Tracon

Vähäin myöhäistä jälleen, mutta noh kai se silti on parempi myöhään kuin ei milloinkaan?
Heti sarjisfestareiden jälkeisenä viikonloppuna oli Tracon ja minäkin kävin siellä. Oli mukava nähdä niitäkin sarjislaisia jotka eivät festareille päässeet ja ulkoilutun Eva-Beatrice-pukuani. Surukseni sain juuri ennen reissuun lähtöä huomata, että pukuun kuuluvaa peruukkia ei löytynyt mistään, ilmeisesti se jäi muutossa Poriin. Punanaamio kuitenkin pelasti päivän. Meillä piti olla lauantaina myös suuri Umineko ryhmä, mutta koska kyseinen ryhmä kokoontui jo kymmenen aikoihin aamulla en ehtinyt mukaan.

Illalla käytiin katsomassa aikuisten iltabilepaikkaa, mutta jono oli niin valtava, että jätimme välistä ja kävimme vain hiukan lasillisella ale bubissa.

Sunnuntai

...meni omissa vaatteissa ja todella vikkelästi. Kävin hiukan myyntipöydillä, mutten ostanut kuin Atlantis-pinssin kirppikseltä ja molemmat pukukilpailut kävin jälleen katsomassa. Jäipä minulle taas kummittelemaan mieleen se olo, että miksi olen taas vain katsomossa enkä ole saanut uusia pukuja aikaiseksi aikoihin? Toivottavasti Alisan teko voisi jo vihdoin onnistua Frostbiteen mennessä.

Loppujen lopuksi Traconista olisi voinut jäädä minulle negatiivinenkin fiilis, mutta niin ei käynyt. Vaikkei oikein mikään mennytkään ihan putkeen niin ympärillä oli kuitenkin hyvää seuraa ja en oikeastaan ollut odottanut tätä conia kovin paljoa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti