keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Happy rottaween!

Syksy alkaa olla jo pitkällä ja syysloma vilahti ohi mikä tarkoittaa minulle pian pyörän hylkäämistä suojaan ja sitä, että tämä blogi on nyt tasan kaksi vuotta vanha! Tänä aikana olen ehtinyt sekä asumaan kolmessa eri paikassa ja käymään kolmea eri koulua. Kuulostaa aika hurjalta nyt kun miettii..

Lähdin taas lomaksi vanhemmilleni tapaamaan kavereita ja kummallisen väriseksi haalistunut pääni pääsi äidin värikäsittelyyn. Minulle tehtiin blondaus Live:n absolute platinumilla ja laitettiin pinkkia suoraväriä päälle ja violettia alle.

Torstaina junailin taas takaisin kotiin ja tiedossa oli melkoisesti ohjelmaa loppuviikollekin, nimittäin kahdet tuparit ja eräs tärkeä päivällinen tapaaminen...

Perjantain luokkatoverien tupareista selvittyäni oli vuorossa karvainen muuttotapahtuma. Rottatytöt Tofu ja Pople (entisiltä nimiltään Rubi ja Nana) asuvat nyt luonani vihdoin. Olen haaveillut ottavani jotain talttahampaita uudelleen vielä joskus suunnilleen siitä asti kun ala-asteella saamistani gerbiileistä aika jätti.

Halloween

Verhaista Halloweenia pääsin myös viettämään samana iltana kun menin kahden kaverini tuplatupareihin. Sain Porissa käydessäni mukaani äitini entisen mekon josta inspiroiduin kokeilemaan nukkemeikin tekoa. Oli ihanaa päästä pitkästä aikaa maskeeraamaan vähän enemmän, varsinkin kun pyörällä kulkeminen ja aiempi opistoelämä on tehnyt minusta laiskan meikkaajan.



2 kommenttia:

  1. Söpöi paskiaisiaa :33 ja tosi hieno meikki! Sun hiukset on kasvanu iha sika paljon :0

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! : D Mamman läskiperseet <3 ja onhan ne.

      Poista