keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Käsityömaailman ihmeet

Olen tehnyt pahan virheen ja rekisteröitynyt Etsyyn, kummasti ilta vierähtikin kun aloin etsimään kaaauan haaveilemiani pörrösäärystimiä ja päädyin selaamaan niiden lisäksi kaikkea ihan muuta. Minulle on ollut ainainen ongelma se, että sellaista kauppaa ei yksinkertaisesti ole olemassa mistä löytäisin juuri sellaista vaatetta mitkä vastaisivat juuri sitä mitä haluan ja kun viimein jotain löytyy sekin on sitten aina netistä.

Tulos

Päätin ostaa itselleni pari "joululahjaa" eli sellaiset säärystimet, jotka jo mainitsin sekä legginssit joita tulen taatusti rakastamaan ja kuluttamaan ne puhki. Lisäksi mieleen jäi kummittelemaan ajatus, että pitäisikö todellakin innostua tekemään vaatteita tai edes koruja itse, koska kaikki hameet/korut/mamelukkihousut mihin minulle tulee himoja ovat sellaisia mitkä osaisin kuitenkin tehdä itsekkin ja saisin halvemmalla, mitä nyt Porissa on kangaskaupoissa vähän köyhempi valikoima. Ehkä vielä ihan tosissani innostun joskus, vaikka toisaalta se että hääräisin jatkuvasti ompelukoneen kanssa tuntuu nyt vähän vieraalta ajatukselta kun cosplaynkin kanssa tuppaan aina jättämään kaiken viimetinkaan ja olemaan vielä melko hidas hommassa muutenkin. Voidaan sitä ainakin toivoa, että sekin päivä koittaa vielä kun rupean ahkeraksi käsityöihmiselksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti