En ole ihan hervottoman valokuvauksellinen ollut parin viikon sisään, mutta sain kuitenkin näpättyä sentään jonkun naaman tänään ihan vaan, ettette unohda sulokasta pärstääni ( x) ).
Viikonloppuna olin oikein kunnolla ulkonakin nimittäin ihan yökerhon muodossa ja loistavasti sitten unohdin ottaa sen illan lookistani kuvan. Kyllä, tälläinen ernuhirviö oikeasti uskaultautuu sellaiseenkin paikkaan ja on vielä uskollineen tyylilleen jossain määrin siinäkin tilanteessa. Toisaalta miksen olisi?
Tunnen silti sellaisessa paikassa meikattuna, korkeavyötäröisessä hameessa, sukkahousuissa ja mustassa kauluspaidassa kera pienen rannekoruryppään olevani ainakin jotenkin laadukkaampi kuin ne ihmiset mitä näkee tuollaisissa paikoissa päällä hiaton lyhyt tuubimekko - ei muuta, juuri ja juuri ehkä jotkut sukkikset. Ja niitä näkee melkoisen paljon. Toinen asia mitä suuresti ihmettelen on se että miehet, jos sitä mennään yökerhoon vaikka nyt sitten hakemaan naista niin miksei voida edes yrittää? Kulunut huppari, arkiset farkut ja T-paita? Onko pieni panostaminen niin vaikeaa? En silti tiedä olenko oikea henkilö kritisoimaan ja kaipa niitäkin ihmisiä on jotka oikeasti arvostavat sitä että ollaan vaan mahdollisimman rennosti - en tiedä.
Tuli sitten jälkeenpäin kaverin kaverin kautta kommenttiakin, että kummajaiset olivat liikenteessä liittyen minuun ja pariin kaveriini, en ole yllättynyt, mutta joskus kyllä mietin että mikä on se mikä määrittää normaalin ja mikä ei. Se on hyvin suhteellinen käsite.
Casual decora tai joku sellainen palikka...
Itselleni se, että minulla on sellainen tyyli kuin minulla on todella tärkeä asia.
Miksikö? En tunne olevani oma itseni jos en voi yrittää ilmaista itseäni mahdollisimman paljon pukeutumisellani. Usein kaverien kanssa on vaihdettu vaatteita ja testailtu kaikenlaista, mutta en tunne olevani kotonani ikinä vaatteissa joita en ole valinnut itse - ainakaan yleensä, se on eri asia jos joku pukisi minut "minun tyylilläni".
Toinen melko vahva hyvä puoli persoonallisessa pukeutumisessa on, että se ajaa pois sellaisia ihmisiä joiden kanssa en muutenkaan välttämättä tahtoisi olla tekemisissä ja tuplaa niiden positiivisten kommenttien voiman mitä joskus, tosin harvoin saa. Jos joku katsoo minua vain siksi miten pukeudun pitkin nenän varttaan, minua ei kiinnosta, koska en pidä siitä että tuomitaan ihminen heti ulkonäön perusteella kuten en siitäkään, että jotkut ihmiset ajattelevat "hyi joku anime".
Tottakai ei kaikesta voi pitää eikä tarvitsekkaan pitää, mutta myös koko yhden maan animaatiotuotannon tuomitseminen on typerää, varsinkin jos ei oikeasti ole eläessään nähnyt kuin jonkun yhden sarjan jostain yhdestä genrestä - tai kaikken animaation yleensä. Onhan länsimaissakin animaatiota suunnattu ihan eri kohderyhmille ja piirretty eri tyyleillä vaikka oman tietämykseni mukaan se on täällä hitusen suppeampaa kuin tuolla nousevan auringon maassa, ehkäpä juuri se, että kaikki tunnetut länsimaalaiset animaatiot ovat yleensä lapsille vaikuttaa myös siihen, etteivät ihmiset ymmärrä kuinka laajasti sitä ilmaisumuotoa voi käyttää?
Ennen kuin aihe karkaa totaalisesti käsistä lisään vielä, että pidän myös siitä, että minusta näkee päälleppäin mistä pidän siksi, että samanhenkisten ihmisten saattaa olla helpompi tutustua minuun, vaikka en oikestaan tiedä onko tämä oikeasti ikinä vaikuttanut ihmissuhteissani niin.
Koska minulla on koko blogi edelleen vain täynnä kämäisiä huonolla kameralla enimmäkseen itse otettuja kuvia itsestäni niin kuvituksena tällä kertaan muutama vanha kuva:
Huomio!
Otan ilomielin vastaan kysymyksiä ja toiveita tulevien blogimerkintöjen suhteen! Itseäni mietityttää kovin, esim se, että onko blogin tämänhetkinen sisältö vähän turhan sekametelisoppa, pitäisikö minun panostaa erityisesti johonkin tiettyyn aiheeseen? Entä mitä mieltä olette animenkatsomispäivityksistä, kiinnostaako vai ajaako turha animejauhaminen lukioita pois? Kertokaa, vaikkei teitä nyt vielä kovin paljoa olekkaan.
Vielä noin kuukausikin sitten olin vielä varma, että kun olen graafisen suunnittelun pk-tutkinnon käynyt loppuun niin hitto menen kyllä jonkun ihan muun alan ammattikouluun ja nimen omaan ammattikouluun koska opiskelumotivaationi on tässä viimeisen puolentoistavuoden aikana ollut vähän sitä sun tätä, mutta ehhei nyt sitten menin ja ilmottauduin avoimeen yliopistoon lukemaan psykologiaa keväällä. Kyllä, kuulitte ihan oikein, yliopistoon?! Mutta näin se vaan on, että psykologia on kiinnostanut minua jo kaaauan (olihan se myös suurimmista syistä miksen ensisijaisesti pyrkinyt ammattikouluun ennen kuvalliseen ilmaisuun menoa vaan luokioon) ja siitä on varmasti hyötyä tulevaisuudessa kun muutenkin olen ajatellut suunnistaa opiskelemaan sosionomiksi amk:hon tai kasvatustiedettä yliopistoon tosin vielä sitä ennen kiinnostaa vuoden kestävä kuvataidekasvatusen linja.
