lauantai 30. elokuuta 2014

My very own construction site


Kokonainen viikko ja risat on vierähtänyt nyt siitä kun pakkasin tavarani vanhempien ja muuttomiehen kanssa pakettiautoon ja lähdin kotipaikkakunnaltani. Jotkut tavaroistani löytyvät edelleen muuttolaatikoista kun taas jotkut ovat jo siististi löytäneet paikkansa.
Uusi koulu alkoi ja luokka ja koko koulun ilmapiiri on vaikuttanut leppoiselta ja innostavalta. Niinkin että välillä tulee sarjakuvalinjaa ikävä ihan vain siksi, että ilmassa saattaa olla jotain samaa?

Meillä on myös ehtinyt olemaan jo ensimmäiset "bileet" eli tutustumispicknick josta tosin jäi picnick pois koska satoi. Ja mainitsemisen arvoista tässä vielä se, että menin sinne yksin mutten todellakaan joutunut istumaan siellä yksin. Hyvin ilta lähti käyntiin täysin ennestään tuntemattomien ihmisten seurassakin (kumpa vaan olisin nopeampi oppimaan muistamaan nimiä).




Kämppäni on pieni kaksio noin kolmen kilometrin päässä keskustasta ja olen todella onnellinen, että onnistuin saaman tämän, kämpän mihin mahtuvat tavarani ja ei ole aivan hirveän ahdasta jos muutaman kaveria tulee joskus kylään. Vaikka välillä aamuisin jalalla tai pyörällä kouluun sotkiessani käykin mielessä, että olisi helppoa jos olisi lyhyempi matka.

Ps. ei herrajesses, teitä lukijoitahan on jo

50! Kiitos!

Vielä toiset saman verran niin sitten minun on kyllä jo pakko keksiä jotain speciaalia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti