maanantai 21. tammikuuta 2013

Materialism level.100, part XXX

Tilaamani haaremihousut tulivat ja pääsivät päälle. Niiden tulossa kestikin niin kauan että pelkäsin jo etteivät tule lainkaan. Loppu hyvin, kaikki hyvin ja mahtuivat ihan hyvin vielä päällekkin vaikka pelkäsin, että olisivat liian pienet. Ei tämä kyllä vielä sammuttanut vielä haaremihousuhimoani, päin vastoin. Sen lisäsi että näyttävät minusta hyviltä niin ovat vielä mukavatkin mokomat. B'D



Alelöytöjä

Lähdin kaupungille pääasiassa hakemaan Eva-Beatricen keepin röyhelöihin kangasta, mutta matkaan sitten tarttui kaikkea ihan muuta itse kankaan lisäksi (josta saatte kuvan kun teen jossain vaiheessa enemmän cosplay-teemaisen päivityksen, kun olen oikeasti tehnytkin jotain).
Macross Robotech 1-6 dvd kirpputorilta
Color mask - violettien hiusten väriä vahvistava hoitoaine (ainut näistä joka maksoi enemmän kuin 5e) ja siniset caprileggingssit, Sokos.
Kuviolliset leggingssit ja hiuspinnit, Kappahl:in lasten osasto. x')
Never enough-tunika, irtoripset ja sininen luomiväri, Seppälä.

Color mask:ia kokeilin jo päähäni sillä tuloksella, että näin tummalla ja/tai hyväkuntoisella hiuslaadulla väri ei juurikaan tartu, mutta jokatapauksessa pää tuntuu nyt kuin juurivärjätyltä ja aijon kuitenkin värjätä hiukseni shokkivärivioletilla kun minun on seuraavaksi aika värjätä, joten varmasti on ainakin myöhemmin tarpeellinen.

Tulee olemaan muuten erittäin mielenkiintoista kokeilla irtoripsiä. Minulla kun ei ole aijemmin ollut ja silmäni ovat sekä melko herkät ja lurpat (mistä syystä olen pitkälti luovuttanut piilolinssien suhteen ja kajaalin kanssa on välillä hieman haastetta). Toivottavasti niiden kanssa elo ei osottaudu turhan vaikeaksi.

2 kommenttia: